lauantai 8. toukokuuta 2010

Puolueen ekskursio Budapestiin 2.-7.5

Tervehdys pitkästi aikaa, kai tässä sitten on voimia kerätty. Oikeasti olen tehnyt niin paljon kaikkea, että blogi on jäänyt sivuun. Koetan päivittää tuon väliin jääneen kuukauden pian tänne. Olen nimittäin ehtinyt niin Maltalle, Suomeen, Granadaan, Sevillaan kuin Budapestiinkin. Niin ja vähän opiskellutkin. Mutta aloitetaan tästä tuoreimmasta.

Arvoisa akatemiaprofessorimme Kari Palonen on jo vuosien ajan lahjoittanut ainejärjestöllemme hieman rahaa ekskursion järjestämiseen ja useita eurooppalaisia kaupunkeja onkin koluttu. Tänä vuonna valinta kohdistui Budapestiin, kuten myös pari kertaa aiemmin. Suomesta saapuikin Unkariin 13 innokasta valtio-oppinutta, samoin yksi Ruotsista ja meikäläinen Espanjasta. Yhteensä siis 15.

Olin lentoyhteyksien ansioista paikalla ensimmäisenä, sunnuntai-iltana, myöhään. Wizzairin lennon jälkeen sain kyydityksen keskustaan, josta erasmustoverini Szilvian poikaystävä Peter tuli minut hakemaan yhdessä toisen erasmustoverini Marian kaksoissiskon Athinen kanssa yön majoituspaikkaani, paikalliseen opiskelija-asuntolaan. Väsynyt matkaja nukahti pian ja heräsi auringonpaisteeseen. Athine lähti kanssani raitiovaunulla etsimään varattua 11th hour cinema hostellia. Paikka löytyi ja Athinen rientäessä luenolle, lähdin tutkimaan kaupunkina. Budapest on oikein viehättävä kaupunki, jonka rakennuskanta on aika yhtenäinen. Tosin vanhojen viehättävien talojen joukkoon on ilmaantunut myös modernimpaa lasiseinää. Väsynyt matkailija ei ollut vielä saanut seuraa muista puoluelaisista, joten otin hostellilla parin tunnin tirsat.



Illalla paikalle oli sitten ehtinyt jo muitakin, eri reittejä saapuen, niin Italiasta kuin Riian ja Wienin kauttakin oli Budapestiin löydetty. Matkalaisilla oli toki nälkä joten kokosimme rivimme ja lähdimme etsimään ruokailupaikkaa, suuntana joku edullinen paikka keskustan ulkopuolella. Omaa nälkääni siirsin hedelmäisellä kana-annoksella. Tutustuimme myös paikallisiin panimotuoteisiin.

Tiistaiaamuna oli aika aloittaa virallinen ekskursio. Tapasimme professori Palosen ja yliassistentti Nyyssösen Unkarin parlamenttitalolla. Tarkoitus oli viettää siellä kolme tuntia, mutta kontaktimme ei ehtinytkään meitä viihdyttää, joten jouduimme tyytymään hieman erikoisempaan turistikierrokseen. Onhan itse pytinki kovin näyttävä, pari kuvaa todisteeksi.





Muistaakseni 1895 valmistunut parlamentti rakennettii kaksikamarisen parlamentin käytöön, siksi siinä on kaksi istuntosalia, nykyisin käytetään aktiivisesti vain tuota toista, josta on kuvakin. Rakennus on symmetrinen, edustaa ilmiselvän goottilaista tyyliä ja on tavattoman pramea, kultaamattomia kohtia on harvassa. Kuvissa näkyvä Unkarin kruunu siirretiin rakennukseen vuoden 2000 alussa ja se sijaitsee talon keskellä. Sinsänsä mielenkiintoista kun Unkari kuitenkin on tasavalta. Kruunu on kuitenkin kansakunnan symboli, edelleen vaikkei sitä kukaan päässään kanna. Lisäinfoksi lukekaa Heino Nyyssösen kirja Kruunu Unkarin tuhatvuotinen arvoitus.  Parlamenttivierailun jälkeen Heino kuljetti meitä (lähes paikallinen kun on) pitkin poikin Budapestiä teemalla vuoden 1956 kansannousu.


Kuvissa luodinreikien paikkoja vuodelta 1956 parlamentin edestä ja toisessa vuoden 1848 kapinajohtaja Kossuth ikuistettuna patsaaseen.


Tässä taas Nuoliristiläisten 1944-45 Tonavaan teloittamien ihmisten kunniaksi pystytetty mielenkiintoinen muistomerkki. Kenkäpareja Tonavan partaalla. Monissa oli poltettu kynttilöitä ja kukkiakin oli tuotu. Vieressä sitten äärioikeistolaisen Jobbik-puolueen tuore vaalimainos, 14. päivä aloittaa uusi parlamentti kautensa. Jobbik on erittäin romanivastainen ja sen puolisotilaallinen alaosasto Magyar Gárda tuo mieleen eräät 30-luvun ääriliikkeet. Vai mitä mieltä olette näistä kuvista?


Matka jatkui Tonavan rannasta Andrássy utcaa pitkin kohti sankarten aukiota. Tässä välissä jotkut nälkäiset ottivat vauhdista mukaan edullisen kebabin, mikä ei ollut lainkaan huono ratkaisu. Tässäpä parit kuvat Hösök tereltä, eli sankarten aukiolta. Siellä ne kaikki hienot paraatit on Unkarissa aina järjestetty. Alimmassa kuvassa vuoden 1956 kansannousun muistomerkki Ötvenhatosok aukiolla.




Tässä erkanimme tohtoreista ja haimme ruokailupaikan, siirryimme hostellille josta Joachim, Sakke, Marko ja minä otimme suunnaksi kylpylän. Valinta kohdistui kaupunginpuistossa sijaitsevaan Széchenyin kylpylään, eikä ollut huono veto. Monta allasta täynnä erilämpöistä vettä, useita erilaisia saunoja, niin höyryllä tai väriterapialla kuin ilmankin. Suosikkimme oli varmaan kuitenkin se 40-asteista vettä sisältänyt allas. Kummasti virkisti päivän kävelyn jälkeen. Illalla kävimme syömässä Palosen kanssa italialaisessa ravintolassa ja maukasta oli. Jännästi järjestyi pöytä kuudelletoista ja tarjoilija kävi vielä lopuksi kysymässä että mikä porukka te ootte ja tuuttehan te uudestaan. Palonen jatkoi takaisin hotellilleen ja meitä janotti. Suomalaisen erasmusopiskelijan suosituksesta päädyimme Szupermarketin katolle erittäin epämääräistä portaikkoa pitkin ja hyvin viihdyimme!
.


Seuraavana aamuna nousimme tietenkin pirteinä. Kiertelimme vielä vuoden 1956 paikkoja, ohjelmassa oli Crovin elokuvateatteri, jolla patsas poikasotilaille. Kinon ulkoseinissä oli tilaa viela jokuiselle plakaatille, mutta aika hyvin se oli jo täytetty. Sen jälkeen vierailimme holokaustimuseossa. Mielenkiintoista, ahdistavaa ja valaisevaa. Siinä päälimmäiset adjektiivit.




Lounastauon jälkeen vuorossa oli visiitti Suomen suurlähetystöön. Ennen sitä ehdin piipahtaa valtavassa kauppahallissa, ennen kuin kohtasin muut vihreän sillan päässä. Lähetystö sijaitsee Budan puolella erittäin mukavalla ja arvokkaalla paikalla. Vartijaa portilla ei ollut joten painelimme sisään. Lähetystössä ohjelma-asistentti Jaakko Sievers esitteli meille Unkarin poliittista tilannetta, joka olikin muotoutunut kovin mielenkiintoisiksi viime viikkoisten parlamenttivaalien tuloksena. Lähetystövierailun jälkeen pysähdyimme Gellértin terassille. Ilta jatkui älykkään keskustelun merkeissä klub Vittulassa.





Seuraava aamu valkeni kauniin aurinkoisena ja muutenkin reissun aikana ilma oli kuin morsian. Tiemme kävi Memento parkiin, jonne on kerätty parempaan talteen, eli pois julkisilta paikoilta joukoittain neuvostoajan patsaita. Ryhmämme kävikin kriittisesti tarkastelemassa niiden siirtämisen oikeitusta ja hämmästelemässä Lenin- ja Stalinpatsaiden vähyyttä. Onneksi sinne sijoitetut patsaat olivat niin isoja, että niiden alle mahtui mainiosti isompikin ryhmä pitämään sadetta.


Paikalla oli myös parakki, jossa saimme tutustua paikallisen salaisen poliisin opetusvideomateriaaliin. Opimme että valeasun vaihtaminen on hyväksi varjostustehtävissä ja että kun olet murtautuneena jonkun kotiin, niin älä ihmeessä vastaa puhelimeen! Jokseenkin koimme videot viihdyttäviksi.




Matka patsaspuistoon kesti bussilla aika kauan, mutta kannatti. Mistä muualta voit ostaa postikortin Breznevistä pyyhe päällä puhumassa puhelimessa tai hankkia Moskovan vuoden 1980 julisteen Mishka-karhuineen? Pitkän retken jälkeen maistuikin taas ruoka. Palonen jatkoi ruokailun jälkeen matkaa Berliiniin, mie lähdin fuksipoikien kanssa kohti kuninkaan palatsia. Matka oli pitkä ja harhainen kävellen, mutta pääsimme perille. Kuninkaan palatsin lisäksihän mäeltä löytyy mm. Mattiaksen kirkko, jossa Unkarin kuninkaita on kruunattu, samoin Kalastajabastioni ja Tapani I:n patsas.





Tokikaan emme laiminlyöneet yöelämään tutustumista, vaan suosituksesta päädyimme ohi Luis Vuittonin, Burberryn ja D&G:n liikkeiden ohi instant-nimiseen ravitsemusliikkeeseen. Sen jälkeen tarkoitus oli siirtyä tansipaikaan, joka olikin suljettu, joten päädyimme hyväksi havaittuun Vittulaan. Ilmeisesti klubin omistaja on nimen etymologiasta tietoinen.

Perjantaiaamuna ehdin vielä seikkailla Budapestin keskustassa käyttäen forintteja, joiden arvo oli tippunut euroon nähden reissuni aikana selkeästi. Kun maanantaina vaihdoin eurolla itselleni 264 forinttia, perjantaina niitä sai jo 275. Nautin kuuluisassa Gerbeaudin kahvilassa leivoksen ja jääteetä, kirjoittelin siinä sivussa muutaman kortin ja kuvasin joitain paikkoja keskustassa. Näin toiset vielä lounaalla ja lähdin sitten kohti Ferhegyn lentokenttää ja Madridia. Täällä Madridissa on melkein 10 astetta viileämpää ja ensi viikoksi on luvattu sadetta. Palaisin mielelläni Budapestiin ja pidän sinne etsiytymästä välttämättömänä. Szilvia kutsuikin minut ja Sussan sinne kesällä.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

Las Fallas - paperimassaa, räjähteitä ja tulta

26 tunnin reissu oli raskas, etenkin kun nähtävää oli niin paljon ettei ollut aikaa pysähdellä. Tarkempi selostus tulee myöhemmin, mutta sitä ennen voitte katsella kuvia täältä.


Tää kerää voimia ja kertoo sitten lisää.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Opiskelusta

Tai ehkä enemmän opetuksesta. Postauksen kuvissa yhteiskuntatieteiden rakennus Somosaguaksen kampuksella. Ei ole turhalla krumeluurilla pilattu, ei.


Suomessakin oli luokissa muinoin semmoiset korokkeet opettajille, joilta he sitten oman arvokkuutensa tiukasti säilyttäen saattoivat valaista oppilaidensa mieliä tiedoillaan. Niin, täällä ne ovat edelleen käytössä. Ja tuntuvat pitävän korokkeistaan, kun olen ainoastaan yhden opettajan luennoilla käynyt, joka ei juttele korokkeelta. Muutenkin luennot ovat hyvin opettajavetoisia, havaintoni perustuvat tosin vain omiin kursseihini, muilla voi olla eri metodit. Tyypillinen luennon kulku on seuraava:

1) opettaja saapuu luokkaan ennemmin tai myöhemmin, toisinaan jopa 15 min aikataulusta myöhässä - ja ei täällä ei ole akateeminen vartti (ainakaan yleisesti) käytössä

2) oppilaiden hiljennettyä (voi kestää aikaa, jotkut tuntuu edelleen olevan leikkikoulussa tai yläasteella) seuraa luennon loppuun asti opettajan monologi. Luento kestää 1½ tuntia, tosin loppuu ilmoitettuna ajankohtana vaikka alkaisikin myöhemmin

3) luennon antia ei juuri havainnollisteta, liitutaululle saattaa ilmestyä joitain vierasperäisiä nimiä kuten Mann, Michaels, Hamilton tai mahdollisesti joitain vuosilukuja. Olen opiskelijana kuitenkin hyvin pitkälti audion varassa, diaesityksiä ei näy, vaikka videotykki luokan katossa roikkuukin. Kun paikalliset opiskelijat ovat samaan aikaan kiinnostuneempia youtube-videoista joille nauravat äänekkäästi, saattaa erasmusopiskelijalta mennä täysin ohi luennon anti.

4) luento päättyy ja heti sen perään alkaa mahdollisesti toinen luento toisessa luokassa, niiden välillä kun ei varsinaisesti ole taukoa.

14.30 - 15.30 on ruokatauko, eli mahdollisuus pohjoismaisittain myöhäiseen lounaaseen. Tosin omat luentoni ovat kovin hajallaan pitkin viikkoa. Maanantai-tiistai 11.30-13 ja 17-18.30, tuossa välissä ehtisi tulla pariksi tunniksi kotiin, mutten jaksa matkustaa kahdesti päivässä yliopistolle. Siksi olen tälläkin viikolla yrittänyt saada selkoa kirjaston luokitusjärjestelmästä - ei aukea. Keskiviikkoisin on yksi luento 10 - 11.30, sama torstaina ja sen lisäksi toinen 13 - 14.30, samoin tämä iltapäiväntunti perjantaisin. Joka päivä täytyy siis raahautua yliopistolle, tosin millään kurssilla ei ole läsnäolopakkoa. Joka kurssille täytyy sitten täytellä oma ilmoittautumislipuke, johon pitää liittää myös passikuva. Lisäksi kirjoitan jokaiseen riittävän isolla ERASMUS, jospa se auttaisi sitten arvostelupäivänä.


Luentotenttien lisäksi kursseille täytyy värkätä kriittisiä esityksiä kirjoista ja artikkeleista tai mahdollisesti tehdä ryhmätyö. Saas näkee saanko kaikki neljä kurssia käytyä. Täytynee ottaa se kirjasto haltuun että saa kirjoja luettavakseen. Vaikka on mulla kahdesta kurssista paperiniput, jotka ostin kopiopalvelusta, niissä on artikkeleita, mutten tiedä mitä niille pitäisi tehdä, referaatteja, kriittisiä esseitä vai tuleeko ne kokeeseen. Otan selvää. Kyllä tästä hyvä tulee. :)

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Toledo - (tohtorin)miekkojen luvattu kaupunki

Maanantaina olisi ollut luentoja, minä olin Toledossa. Ei sitä aina ehdi luennolle ja läsnäolopakko on tuntematon käsite. Päivä oli sievä, aurinko paistoi, kylmä tuuli puri kuitenkin terävillä hampaillaan, niin ettei ollut lämmintä kuin viitisen astetta. Olimme sopineet tapaavamme juna-asemalla saksalaisen ja kreikkalaisten ystävieni kanssa aamukymmeneltä. Tämä hämmensi minua, sillä aioin mennä Toledoon kalliin junan sijasta edullisella, tosin hieman hitaammalla, bussilla. Kreikkalaisia ei - normaaliin tapaan - näkynyt ennen kuin puoli tuntia sovitun ajan jälkeen ja olivat menossa junalla. Claran kanssa olimme jo päättäneet mennä bussilla ja Maria, yksi kreikkalaisista päätti liittyä seuraamme. Päätös osoittautui fiksuksi, sillä vaikka kävimme mutkan väärällä bussiasemalla, olimme kuitenkin jo varttitunninn ennen yhtä Toledossa. Matka kesti bussilla lopulta vain 45 minuttia.




Vanhan kaupungin muurit ovat vaikuttavat, Clara tosin ihmetteli intoani linnoitukseen, linnoihin ja muureihin. Mutta kun selitin, ettei meillä Suomessa tällaisia juuri ole, niin ymmärrystä löytyi kyllä. Hänen kotikaupunkinsa lähistöltä linnoja löytyi kuulemma kymmenkunta. Meillä ei ollut karttaa Toledosta, joten kuljimme vaiston varassa kapeita, hurmaavia katuja ja räpsimme kilpaa kuvia. Maria, joka opiskelee kuvataiteita oli ehdottomasti innokkain kuvaaja, ja kyllähän sitä digijärkkärillä kelpaa kuvia räpsiä. Pokkarissani on vaatimaton kolminkertainen zoom, että sillä ei ihan kuuhun päästä. Toiset olivat vielä Madridissa, ensimmäinen juna johon olivat yrittäneet oli ollut täynnä, ja seuraava lähtisi vasta tunnin päästä. Onnittelimme toisiamme oivallisesta julkisen kulkuvälineen valinnasta ja suuntasimme syömään.



Hyvä ruoka, parempi mieli, muttei vieläkään karttaa tässä pienten kujien sokkelossa. Paikalliset muuten kiisivät autoillaan pitkin näitä kapeita, kivettyjä katuja joihin auto juuri ja juuri mahtui. Varokoot turistit. Tiesin, että Toledossa on linna ja sehän minua luonnollisesti kiinnosti. Kysyimme mukavanoloiselta vanhemmalta herrasmieheltä tietä ja hän opasti meidät Plaza de Zocodoverille, joka sijaitsee Alcázarin linnan vieressä. Linna itsessään oli suljettu remontin ajaksi. Tämä paikallinen herrasmies oli koko ikänsä asunut Toledossa ja juttelimme niitä näitä matkalla. Hän luuli meitä amerikkalaisiksi ja hämmästyi hieman kun ilmoitimme kaikki olevamme vallan eri maista. Plazalta löytyi kuitenkin turisti-info, josta saimme lopulta kartan, jonka kääntöpuolella on kätevästi museoiden aukioloajat ja muuta informaatiota. Ilmaisen sisäänpääsyn houkuttelemina suuntasime läheiseen (kaikki on kyllä Toledossa lähellä, kompakti kaupunki) Museo de Santa Cruziin, 1500-luvulla rakennettuun entiseen sairaalaan, johon oli koottu monenlaista nähtävää.





Oli huikean suuria seinävaatteita niin Raamatun tapahtumista kuin Aleksanteri Suuren ihmeellisestä elämästä, El Grecon maalauksia, ikivanhoja hautakiviä ja keramiikkakokoelma. Sisäänpääsylipunkin sai vaikkei mitään maksanut. Toisetkin saapuivat tässä vaiheessa, toisessa junassa olisi sitten tilaa, tosin juna-asema oli kuulemma kauempana kaupungista (bussiasema taas ihan lähellä tätä historiallaista keskustaa). Kävimme kahvilla ja jatkoimme muihin nähtävyyksiin - tai minä ja Clara jatkoimme kun kreikkalaiset tuntuivat viihtyvän kahvilassa joka olisi voinut olla vaikka Tukholmassa. Pistäydyimme veikeitä kidutuslaitteita esittevässä näyttelyssä ja katsastimme myös katedraalin (jonka 7€ sisäänpääsyn koimme kuitenkin turhan hintavaksi).




Turisteille suunnatusta myymälästä hankin itselleni miekkakirjeveitsen. On olevinaan Don Quijoten miekka. Valikoimaa oli miekoissa monenlaista, tehtiinhän täällä aikoinaan maailman hienoimmat teräaseet. Varmaan löytyy tohtorinmiekkojakin. Harkitsin ihan vakavissani isomman säilän hankkimista, mutta maltoin mieleni. Ilma viileni entisestään iltaa kohden, aamulla olisi oltava luennolla ja Clarallakin oli vielä kotiläksyjä. Suuntasimme linja-autoasemalle, kreikkalaiset jäivät vielä. Minulla jäi myöhäisen lähdön ja muun säädön takia niin paljon näkemättä, että haluan Toledoon uudestaan. Sussa, tonne mennään sitten toukokuussa.

Loppuun vielä El Grecon näkemys kaupungista, jossa hän vietti huomattavan osan elämäänsä. Sen verran paljon El Grecon maalauksia olen viime aikoina nähnyt, että alan tykästyä hänen tyyliinsä.