26 tunnin reissu oli raskas, etenkin kun nähtävää oli niin paljon ettei ollut aikaa pysähdellä. Tarkempi selostus tulee myöhemmin, mutta sitä ennen voitte katsella kuvia täältä.
Tää kerää voimia ja kertoo sitten lisää.
lauantai 20. maaliskuuta 2010
keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
Opiskelusta
Tai ehkä enemmän opetuksesta. Postauksen kuvissa yhteiskuntatieteiden rakennus Somosaguaksen kampuksella. Ei ole turhalla krumeluurilla pilattu, ei.
Suomessakin oli luokissa muinoin semmoiset korokkeet opettajille, joilta he sitten oman arvokkuutensa tiukasti säilyttäen saattoivat valaista oppilaidensa mieliä tiedoillaan. Niin, täällä ne ovat edelleen käytössä. Ja tuntuvat pitävän korokkeistaan, kun olen ainoastaan yhden opettajan luennoilla käynyt, joka ei juttele korokkeelta. Muutenkin luennot ovat hyvin opettajavetoisia, havaintoni perustuvat tosin vain omiin kursseihini, muilla voi olla eri metodit. Tyypillinen luennon kulku on seuraava:
1) opettaja saapuu luokkaan ennemmin tai myöhemmin, toisinaan jopa 15 min aikataulusta myöhässä - ja ei täällä ei ole akateeminen vartti (ainakaan yleisesti) käytössä
2) oppilaiden hiljennettyä (voi kestää aikaa, jotkut tuntuu edelleen olevan leikkikoulussa tai yläasteella) seuraa luennon loppuun asti opettajan monologi. Luento kestää 1½ tuntia, tosin loppuu ilmoitettuna ajankohtana vaikka alkaisikin myöhemmin
3) luennon antia ei juuri havainnollisteta, liitutaululle saattaa ilmestyä joitain vierasperäisiä nimiä kuten Mann, Michaels, Hamilton tai mahdollisesti joitain vuosilukuja. Olen opiskelijana kuitenkin hyvin pitkälti audion varassa, diaesityksiä ei näy, vaikka videotykki luokan katossa roikkuukin. Kun paikalliset opiskelijat ovat samaan aikaan kiinnostuneempia youtube-videoista joille nauravat äänekkäästi, saattaa erasmusopiskelijalta mennä täysin ohi luennon anti.
4) luento päättyy ja heti sen perään alkaa mahdollisesti toinen luento toisessa luokassa, niiden välillä kun ei varsinaisesti ole taukoa.
14.30 - 15.30 on ruokatauko, eli mahdollisuus pohjoismaisittain myöhäiseen lounaaseen. Tosin omat luentoni ovat kovin hajallaan pitkin viikkoa. Maanantai-tiistai 11.30-13 ja 17-18.30, tuossa välissä ehtisi tulla pariksi tunniksi kotiin, mutten jaksa matkustaa kahdesti päivässä yliopistolle. Siksi olen tälläkin viikolla yrittänyt saada selkoa kirjaston luokitusjärjestelmästä - ei aukea. Keskiviikkoisin on yksi luento 10 - 11.30, sama torstaina ja sen lisäksi toinen 13 - 14.30, samoin tämä iltapäiväntunti perjantaisin. Joka päivä täytyy siis raahautua yliopistolle, tosin millään kurssilla ei ole läsnäolopakkoa. Joka kurssille täytyy sitten täytellä oma ilmoittautumislipuke, johon pitää liittää myös passikuva. Lisäksi kirjoitan jokaiseen riittävän isolla ERASMUS, jospa se auttaisi sitten arvostelupäivänä.
Luentotenttien lisäksi kursseille täytyy värkätä kriittisiä esityksiä kirjoista ja artikkeleista tai mahdollisesti tehdä ryhmätyö. Saas näkee saanko kaikki neljä kurssia käytyä. Täytynee ottaa se kirjasto haltuun että saa kirjoja luettavakseen. Vaikka on mulla kahdesta kurssista paperiniput, jotka ostin kopiopalvelusta, niissä on artikkeleita, mutten tiedä mitä niille pitäisi tehdä, referaatteja, kriittisiä esseitä vai tuleeko ne kokeeseen. Otan selvää. Kyllä tästä hyvä tulee. :)
Suomessakin oli luokissa muinoin semmoiset korokkeet opettajille, joilta he sitten oman arvokkuutensa tiukasti säilyttäen saattoivat valaista oppilaidensa mieliä tiedoillaan. Niin, täällä ne ovat edelleen käytössä. Ja tuntuvat pitävän korokkeistaan, kun olen ainoastaan yhden opettajan luennoilla käynyt, joka ei juttele korokkeelta. Muutenkin luennot ovat hyvin opettajavetoisia, havaintoni perustuvat tosin vain omiin kursseihini, muilla voi olla eri metodit. Tyypillinen luennon kulku on seuraava:
1) opettaja saapuu luokkaan ennemmin tai myöhemmin, toisinaan jopa 15 min aikataulusta myöhässä - ja ei täällä ei ole akateeminen vartti (ainakaan yleisesti) käytössä
2) oppilaiden hiljennettyä (voi kestää aikaa, jotkut tuntuu edelleen olevan leikkikoulussa tai yläasteella) seuraa luennon loppuun asti opettajan monologi. Luento kestää 1½ tuntia, tosin loppuu ilmoitettuna ajankohtana vaikka alkaisikin myöhemmin
3) luennon antia ei juuri havainnollisteta, liitutaululle saattaa ilmestyä joitain vierasperäisiä nimiä kuten Mann, Michaels, Hamilton tai mahdollisesti joitain vuosilukuja. Olen opiskelijana kuitenkin hyvin pitkälti audion varassa, diaesityksiä ei näy, vaikka videotykki luokan katossa roikkuukin. Kun paikalliset opiskelijat ovat samaan aikaan kiinnostuneempia youtube-videoista joille nauravat äänekkäästi, saattaa erasmusopiskelijalta mennä täysin ohi luennon anti.
4) luento päättyy ja heti sen perään alkaa mahdollisesti toinen luento toisessa luokassa, niiden välillä kun ei varsinaisesti ole taukoa.
14.30 - 15.30 on ruokatauko, eli mahdollisuus pohjoismaisittain myöhäiseen lounaaseen. Tosin omat luentoni ovat kovin hajallaan pitkin viikkoa. Maanantai-tiistai 11.30-13 ja 17-18.30, tuossa välissä ehtisi tulla pariksi tunniksi kotiin, mutten jaksa matkustaa kahdesti päivässä yliopistolle. Siksi olen tälläkin viikolla yrittänyt saada selkoa kirjaston luokitusjärjestelmästä - ei aukea. Keskiviikkoisin on yksi luento 10 - 11.30, sama torstaina ja sen lisäksi toinen 13 - 14.30, samoin tämä iltapäiväntunti perjantaisin. Joka päivä täytyy siis raahautua yliopistolle, tosin millään kurssilla ei ole läsnäolopakkoa. Joka kurssille täytyy sitten täytellä oma ilmoittautumislipuke, johon pitää liittää myös passikuva. Lisäksi kirjoitan jokaiseen riittävän isolla ERASMUS, jospa se auttaisi sitten arvostelupäivänä.
Luentotenttien lisäksi kursseille täytyy värkätä kriittisiä esityksiä kirjoista ja artikkeleista tai mahdollisesti tehdä ryhmätyö. Saas näkee saanko kaikki neljä kurssia käytyä. Täytynee ottaa se kirjasto haltuun että saa kirjoja luettavakseen. Vaikka on mulla kahdesta kurssista paperiniput, jotka ostin kopiopalvelusta, niissä on artikkeleita, mutten tiedä mitä niille pitäisi tehdä, referaatteja, kriittisiä esseitä vai tuleeko ne kokeeseen. Otan selvää. Kyllä tästä hyvä tulee. :)
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Toledo - (tohtorin)miekkojen luvattu kaupunki
Maanantaina olisi ollut luentoja, minä olin Toledossa. Ei sitä aina ehdi luennolle ja läsnäolopakko on tuntematon käsite. Päivä oli sievä, aurinko paistoi, kylmä tuuli puri kuitenkin terävillä hampaillaan, niin ettei ollut lämmintä kuin viitisen astetta. Olimme sopineet tapaavamme juna-asemalla saksalaisen ja kreikkalaisten ystävieni kanssa aamukymmeneltä. Tämä hämmensi minua, sillä aioin mennä Toledoon kalliin junan sijasta edullisella, tosin hieman hitaammalla, bussilla. Kreikkalaisia ei - normaaliin tapaan - näkynyt ennen kuin puoli tuntia sovitun ajan jälkeen ja olivat menossa junalla. Claran kanssa olimme jo päättäneet mennä bussilla ja Maria, yksi kreikkalaisista päätti liittyä seuraamme. Päätös osoittautui fiksuksi, sillä vaikka kävimme mutkan väärällä bussiasemalla, olimme kuitenkin jo varttitunninn ennen yhtä Toledossa. Matka kesti bussilla lopulta vain 45 minuttia.
Vanhan kaupungin muurit ovat vaikuttavat, Clara tosin ihmetteli intoani linnoitukseen, linnoihin ja muureihin. Mutta kun selitin, ettei meillä Suomessa tällaisia juuri ole, niin ymmärrystä löytyi kyllä. Hänen kotikaupunkinsa lähistöltä linnoja löytyi kuulemma kymmenkunta. Meillä ei ollut karttaa Toledosta, joten kuljimme vaiston varassa kapeita, hurmaavia katuja ja räpsimme kilpaa kuvia. Maria, joka opiskelee kuvataiteita oli ehdottomasti innokkain kuvaaja, ja kyllähän sitä digijärkkärillä kelpaa kuvia räpsiä. Pokkarissani on vaatimaton kolminkertainen zoom, että sillä ei ihan kuuhun päästä. Toiset olivat vielä Madridissa, ensimmäinen juna johon olivat yrittäneet oli ollut täynnä, ja seuraava lähtisi vasta tunnin päästä. Onnittelimme toisiamme oivallisesta julkisen kulkuvälineen valinnasta ja suuntasimme syömään.
Hyvä ruoka, parempi mieli, muttei vieläkään karttaa tässä pienten kujien sokkelossa. Paikalliset muuten kiisivät autoillaan pitkin näitä kapeita, kivettyjä katuja joihin auto juuri ja juuri mahtui. Varokoot turistit. Tiesin, että Toledossa on linna ja sehän minua luonnollisesti kiinnosti. Kysyimme mukavanoloiselta vanhemmalta herrasmieheltä tietä ja hän opasti meidät Plaza de Zocodoverille, joka sijaitsee Alcázarin linnan vieressä. Linna itsessään oli suljettu remontin ajaksi. Tämä paikallinen herrasmies oli koko ikänsä asunut Toledossa ja juttelimme niitä näitä matkalla. Hän luuli meitä amerikkalaisiksi ja hämmästyi hieman kun ilmoitimme kaikki olevamme vallan eri maista. Plazalta löytyi kuitenkin turisti-info, josta saimme lopulta kartan, jonka kääntöpuolella on kätevästi museoiden aukioloajat ja muuta informaatiota. Ilmaisen sisäänpääsyn houkuttelemina suuntasime läheiseen (kaikki on kyllä Toledossa lähellä, kompakti kaupunki) Museo de Santa Cruziin, 1500-luvulla rakennettuun entiseen sairaalaan, johon oli koottu monenlaista nähtävää.
Oli huikean suuria seinävaatteita niin Raamatun tapahtumista kuin Aleksanteri Suuren ihmeellisestä elämästä, El Grecon maalauksia, ikivanhoja hautakiviä ja keramiikkakokoelma. Sisäänpääsylipunkin sai vaikkei mitään maksanut. Toisetkin saapuivat tässä vaiheessa, toisessa junassa olisi sitten tilaa, tosin juna-asema oli kuulemma kauempana kaupungista (bussiasema taas ihan lähellä tätä historiallaista keskustaa). Kävimme kahvilla ja jatkoimme muihin nähtävyyksiin - tai minä ja Clara jatkoimme kun kreikkalaiset tuntuivat viihtyvän kahvilassa joka olisi voinut olla vaikka Tukholmassa. Pistäydyimme veikeitä kidutuslaitteita esittevässä näyttelyssä ja katsastimme myös katedraalin (jonka 7€ sisäänpääsyn koimme kuitenkin turhan hintavaksi).
Turisteille suunnatusta myymälästä hankin itselleni miekkakirjeveitsen. On olevinaan Don Quijoten miekka. Valikoimaa oli miekoissa monenlaista, tehtiinhän täällä aikoinaan maailman hienoimmat teräaseet. Varmaan löytyy tohtorinmiekkojakin. Harkitsin ihan vakavissani isomman säilän hankkimista, mutta maltoin mieleni. Ilma viileni entisestään iltaa kohden, aamulla olisi oltava luennolla ja Clarallakin oli vielä kotiläksyjä. Suuntasimme linja-autoasemalle, kreikkalaiset jäivät vielä. Minulla jäi myöhäisen lähdön ja muun säädön takia niin paljon näkemättä, että haluan Toledoon uudestaan. Sussa, tonne mennään sitten toukokuussa.
Loppuun vielä El Grecon näkemys kaupungista, jossa hän vietti huomattavan osan elämäänsä. Sen verran paljon El Grecon maalauksia olen viime aikoina nähnyt, että alan tykästyä hänen tyyliinsä.
Vanhan kaupungin muurit ovat vaikuttavat, Clara tosin ihmetteli intoani linnoitukseen, linnoihin ja muureihin. Mutta kun selitin, ettei meillä Suomessa tällaisia juuri ole, niin ymmärrystä löytyi kyllä. Hänen kotikaupunkinsa lähistöltä linnoja löytyi kuulemma kymmenkunta. Meillä ei ollut karttaa Toledosta, joten kuljimme vaiston varassa kapeita, hurmaavia katuja ja räpsimme kilpaa kuvia. Maria, joka opiskelee kuvataiteita oli ehdottomasti innokkain kuvaaja, ja kyllähän sitä digijärkkärillä kelpaa kuvia räpsiä. Pokkarissani on vaatimaton kolminkertainen zoom, että sillä ei ihan kuuhun päästä. Toiset olivat vielä Madridissa, ensimmäinen juna johon olivat yrittäneet oli ollut täynnä, ja seuraava lähtisi vasta tunnin päästä. Onnittelimme toisiamme oivallisesta julkisen kulkuvälineen valinnasta ja suuntasimme syömään.
Hyvä ruoka, parempi mieli, muttei vieläkään karttaa tässä pienten kujien sokkelossa. Paikalliset muuten kiisivät autoillaan pitkin näitä kapeita, kivettyjä katuja joihin auto juuri ja juuri mahtui. Varokoot turistit. Tiesin, että Toledossa on linna ja sehän minua luonnollisesti kiinnosti. Kysyimme mukavanoloiselta vanhemmalta herrasmieheltä tietä ja hän opasti meidät Plaza de Zocodoverille, joka sijaitsee Alcázarin linnan vieressä. Linna itsessään oli suljettu remontin ajaksi. Tämä paikallinen herrasmies oli koko ikänsä asunut Toledossa ja juttelimme niitä näitä matkalla. Hän luuli meitä amerikkalaisiksi ja hämmästyi hieman kun ilmoitimme kaikki olevamme vallan eri maista. Plazalta löytyi kuitenkin turisti-info, josta saimme lopulta kartan, jonka kääntöpuolella on kätevästi museoiden aukioloajat ja muuta informaatiota. Ilmaisen sisäänpääsyn houkuttelemina suuntasime läheiseen (kaikki on kyllä Toledossa lähellä, kompakti kaupunki) Museo de Santa Cruziin, 1500-luvulla rakennettuun entiseen sairaalaan, johon oli koottu monenlaista nähtävää.
Oli huikean suuria seinävaatteita niin Raamatun tapahtumista kuin Aleksanteri Suuren ihmeellisestä elämästä, El Grecon maalauksia, ikivanhoja hautakiviä ja keramiikkakokoelma. Sisäänpääsylipunkin sai vaikkei mitään maksanut. Toisetkin saapuivat tässä vaiheessa, toisessa junassa olisi sitten tilaa, tosin juna-asema oli kuulemma kauempana kaupungista (bussiasema taas ihan lähellä tätä historiallaista keskustaa). Kävimme kahvilla ja jatkoimme muihin nähtävyyksiin - tai minä ja Clara jatkoimme kun kreikkalaiset tuntuivat viihtyvän kahvilassa joka olisi voinut olla vaikka Tukholmassa. Pistäydyimme veikeitä kidutuslaitteita esittevässä näyttelyssä ja katsastimme myös katedraalin (jonka 7€ sisäänpääsyn koimme kuitenkin turhan hintavaksi).
Turisteille suunnatusta myymälästä hankin itselleni miekkakirjeveitsen. On olevinaan Don Quijoten miekka. Valikoimaa oli miekoissa monenlaista, tehtiinhän täällä aikoinaan maailman hienoimmat teräaseet. Varmaan löytyy tohtorinmiekkojakin. Harkitsin ihan vakavissani isomman säilän hankkimista, mutta maltoin mieleni. Ilma viileni entisestään iltaa kohden, aamulla olisi oltava luennolla ja Clarallakin oli vielä kotiläksyjä. Suuntasimme linja-autoasemalle, kreikkalaiset jäivät vielä. Minulla jäi myöhäisen lähdön ja muun säädön takia niin paljon näkemättä, että haluan Toledoon uudestaan. Sussa, tonne mennään sitten toukokuussa.
Loppuun vielä El Grecon näkemys kaupungista, jossa hän vietti huomattavan osan elämäänsä. Sen verran paljon El Grecon maalauksia olen viime aikoina nähnyt, että alan tykästyä hänen tyyliinsä.
sunnuntai 7. maaliskuuta 2010
Mikä mättää Espanjassa?
Meri ikävöi blogissaan Suomea, josta innostuksen keränneenä listaan asioita, jotka hämmentävät ja/tai ärsyttävät Espanjassa, paikallisissa tavoissa tai muuten vaan elämänmenossa. Lähitulevaisuudessa lupaan kirjoittavani listan asioista, joista täällä pidän, ettei ihan mene haukkumiseksi. Sillä positiivista lienee kuitenkin enemmän.
10. Pesusienten käyttö tiskiharjan sijaan. Varmaankin tottumiskysymys ja saattaahan se pesusienikin olla ihan ok, mutta preferoin silti Ikeasta hankkimaan tiskiharjaa. Toisekseen on ikävä meidän astianpesukonetta.
9. Mikroaaltouunin puute. Olen oikeasti miettinyt, että hankkis semmoisen tuosta läheisestä käytettyjen kodinkoneiden myymälästä. Ajattelehan seuraavaa skenaariota, teet isomman annoksen ruokaa kerralla, koska se on taloudellista ja helpottaa arkea. Mutta. Missäs sitten lämmität sen ilman mikroa? Niin uunissa tai kaasuliedellä (jota muuten olen oppinut käyttämään). Käy se niinkin, mutta olisi kovin paljon kätevämpää mikrossa. :)
8. Lämpötila. Hei missä on se aurinko ja lämpö? Tänäänkin on ollut +5 ja sateista. Okei, täällä on talvi, mutta silti. Toivoakseni kuukauden päästä jo lämpenee. Tai lakkaisi edes satamasta.
7. Seinät. Mistä ne oikein on tehty? Kämppikseni Mauricion mielestä ei mistään. Kuulen naapurin erittäin kovaäänisen naurun ja kuorsauksen. Ja kun keskuslämmityksen sammuttaa, niin tunnin päästä lämpö on jo karannut. Ikkunat falskaa kanssa, eikä todellakaan ole kuin yksi lasi.
6. Leipä. On vaaleaa höttöä, ilmaa ja vehnää. Ikeasta saa ruotsalaista näkkäriä, jos maistuu. Kaupoissa on parempi valikoima sarvia ja makeita herkkuja kuin leipää. Onhan patonki ihan hyvää sinänsä, mutta kyllä ruisleipä maistuisi toisinan.
5. Siesta. Suurin osa kaupoista on kiinni 13-17 välisinä aikana ainakin kolme tuntia. Yleensä silloin kun tarvitset jotain. Toki on niitäkin, jotka eivät siestaa vietä. Samaan aikaan tavernat ja ravintolat ovat täynnä lounastavia ihmisiä.
4. Tupakointi. Sisällä. Yliopistolla ja baareissa. Baaritupakointikielto astuu voimaan heinäkuussa, mutta se ei minua oikeastaan lämmitä. Ottaa päähän, kun ei voi hengittää kunnolla ja vaatteet haisevat pahalle. Pyykkikone laulaa usein.
3. Ihmispaljous. Madridissa asuu noin kolme miljoonaa ihmistä. Se on paljon. Kaikkialla on koko ajan ihmisiä. Tämän suhteen on ehkä pieni kulttuurishokki. Baarit, tavernat, metrot, kaupat, kadut. Ahdasta. Ärsyttää etenkin metrossa. Toisaalta tietty ihmismäärä tarvitaan tekemään metroverkostosta kustannustehokas. Joskus vain kaipaisi hetken ihan ilman muita ihmisiä. Tähän voi toisinaan päästä puistoissa.
2. Jäte. Lajittelu on aika olematonta. Pahvia ja lasia kerätään kyllä. Kaikki muu onkin sitten sekajätettä. Roska-autot kyllä meuhkaavat joka yö mun ikkunan alla. Jäteastiat on vissin usein täynnä kun roskasäkkejä näkee paljon niiden ympäristössä. Ja sitten ihan irtoroskaa on huimat määrät, kaikkein yllättävintä on mielestäni vaatteiden suuri edustus tässä joukossa. Kirpputorikulttuuri ei kai oikein ole lyönyt täällä läpi. Kiinalaisten "muotiliikkeiden" ansiosta vaatteet ovat myös kovin edullisia. Niitä ei kai sitten arvosteta.
1. Vesi. Vedensäästöön kehotetaan monin kyltein ainakin yliopistolla. Käsienpesu on muuten epämiellyttävää, kun sanitettitiloista löytyy usein vain kylmävesihanat. Sitten sitä vettä holvataan pitkin katuja, kun niitä täytyy jätemäärän ja koiran (niitä riittää) jätösten takia pestä usein, vaikka sataisikin. Juomaveden monet ostavat kaupasta, niin minäkin olen toistaiseksi tehnyt. Toisaalta olen jo heittänyt maitohapot pois, ehkä hanavettäkin uskaltaa kohta juoda.
Tälle listaukselle ei näemmä syntynyt mitään elämää suurempaa, eikä varsinaisesti Espanjalaista yhteiskuntaa ruotivaa, kunhan joitain arkipäivän asioita heittelin numeroiden perään. Eivätkä numerotkaan välttämättömiä olisi olleet.
Bonuksena, kun asiaan liittyviä kuvia ei tähän hätään ole, riikinkukko Juan Carlosin takapihalta.
Kerrottakoon vielä, että on ikävä omaa mussua.
10. Pesusienten käyttö tiskiharjan sijaan. Varmaankin tottumiskysymys ja saattaahan se pesusienikin olla ihan ok, mutta preferoin silti Ikeasta hankkimaan tiskiharjaa. Toisekseen on ikävä meidän astianpesukonetta.
9. Mikroaaltouunin puute. Olen oikeasti miettinyt, että hankkis semmoisen tuosta läheisestä käytettyjen kodinkoneiden myymälästä. Ajattelehan seuraavaa skenaariota, teet isomman annoksen ruokaa kerralla, koska se on taloudellista ja helpottaa arkea. Mutta. Missäs sitten lämmität sen ilman mikroa? Niin uunissa tai kaasuliedellä (jota muuten olen oppinut käyttämään). Käy se niinkin, mutta olisi kovin paljon kätevämpää mikrossa. :)
8. Lämpötila. Hei missä on se aurinko ja lämpö? Tänäänkin on ollut +5 ja sateista. Okei, täällä on talvi, mutta silti. Toivoakseni kuukauden päästä jo lämpenee. Tai lakkaisi edes satamasta.
7. Seinät. Mistä ne oikein on tehty? Kämppikseni Mauricion mielestä ei mistään. Kuulen naapurin erittäin kovaäänisen naurun ja kuorsauksen. Ja kun keskuslämmityksen sammuttaa, niin tunnin päästä lämpö on jo karannut. Ikkunat falskaa kanssa, eikä todellakaan ole kuin yksi lasi.
6. Leipä. On vaaleaa höttöä, ilmaa ja vehnää. Ikeasta saa ruotsalaista näkkäriä, jos maistuu. Kaupoissa on parempi valikoima sarvia ja makeita herkkuja kuin leipää. Onhan patonki ihan hyvää sinänsä, mutta kyllä ruisleipä maistuisi toisinan.
5. Siesta. Suurin osa kaupoista on kiinni 13-17 välisinä aikana ainakin kolme tuntia. Yleensä silloin kun tarvitset jotain. Toki on niitäkin, jotka eivät siestaa vietä. Samaan aikaan tavernat ja ravintolat ovat täynnä lounastavia ihmisiä.
4. Tupakointi. Sisällä. Yliopistolla ja baareissa. Baaritupakointikielto astuu voimaan heinäkuussa, mutta se ei minua oikeastaan lämmitä. Ottaa päähän, kun ei voi hengittää kunnolla ja vaatteet haisevat pahalle. Pyykkikone laulaa usein.
3. Ihmispaljous. Madridissa asuu noin kolme miljoonaa ihmistä. Se on paljon. Kaikkialla on koko ajan ihmisiä. Tämän suhteen on ehkä pieni kulttuurishokki. Baarit, tavernat, metrot, kaupat, kadut. Ahdasta. Ärsyttää etenkin metrossa. Toisaalta tietty ihmismäärä tarvitaan tekemään metroverkostosta kustannustehokas. Joskus vain kaipaisi hetken ihan ilman muita ihmisiä. Tähän voi toisinaan päästä puistoissa.
2. Jäte. Lajittelu on aika olematonta. Pahvia ja lasia kerätään kyllä. Kaikki muu onkin sitten sekajätettä. Roska-autot kyllä meuhkaavat joka yö mun ikkunan alla. Jäteastiat on vissin usein täynnä kun roskasäkkejä näkee paljon niiden ympäristössä. Ja sitten ihan irtoroskaa on huimat määrät, kaikkein yllättävintä on mielestäni vaatteiden suuri edustus tässä joukossa. Kirpputorikulttuuri ei kai oikein ole lyönyt täällä läpi. Kiinalaisten "muotiliikkeiden" ansiosta vaatteet ovat myös kovin edullisia. Niitä ei kai sitten arvosteta.
1. Vesi. Vedensäästöön kehotetaan monin kyltein ainakin yliopistolla. Käsienpesu on muuten epämiellyttävää, kun sanitettitiloista löytyy usein vain kylmävesihanat. Sitten sitä vettä holvataan pitkin katuja, kun niitä täytyy jätemäärän ja koiran (niitä riittää) jätösten takia pestä usein, vaikka sataisikin. Juomaveden monet ostavat kaupasta, niin minäkin olen toistaiseksi tehnyt. Toisaalta olen jo heittänyt maitohapot pois, ehkä hanavettäkin uskaltaa kohta juoda.
Tälle listaukselle ei näemmä syntynyt mitään elämää suurempaa, eikä varsinaisesti Espanjalaista yhteiskuntaa ruotivaa, kunhan joitain arkipäivän asioita heittelin numeroiden perään. Eivätkä numerotkaan välttämättömiä olisi olleet.
Bonuksena, kun asiaan liittyviä kuvia ei tähän hätään ole, riikinkukko Juan Carlosin takapihalta.
Kerrottakoon vielä, että on ikävä omaa mussua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
